eli Arizonan Flagstaffissa leireilemässä ollaan… 26h matkustus Helsinki-Lontoo-Phoenix-Flagstaff, 9h aikaero koti-Suomeen ja hapen haukkominen 2100m merenpinnan yläpuolella tuntui aluksi aikamoisena väsymyksenä. Viikossa elimistö alkoi sopeutua ja olo ei ollut enää kuin kalalla kuivalla maalla. Vaikka toki muistuttaa moisesta kovemmissa vauhdeissa. Korkeuttta kunnioittaen.
Mitenpä tänne päädyttiin? Monen mutkan kautta, joiden en uskonut suoristuvan tänne pääsemiseksi… Kesä/syksy 2013 meni töissä ja täydellisessä urheilupimennossa niin omalta kuin urheilun seuraamisenkin osalta. Vanha blogikin kaatui harmituksessa. Kesä lusittiin korvatulehduksessa, 5x antibiootteja syödessä, ylirasitustilassa ja lopulta korvaleikkauksessa lokakuussa. Johon ongelmat sitten loppuivatkin. Kunto oli myös loppunut aikoja sitten. Marraskuussa aloittelin rapakunnossa tv kova 5km 4.35/km eikä naurattanut yhtään. Mutta toisaalta hyvinkin tyytyväisenä kiersin taas Pirkkolaa ja täytin harjoituspäiväkirjaa.
Hallikauteen ei ollut kuntoa eikä innostusta, joten harjoittelin. Yksi korvatulehdus piti vielä hankkia vesijuostessa, kunnes lääkäriltä tuli täydellinen vesijuoksukielto/ehdoton vedenestokielto leikattuun korvaan eri syistä johtuen. Antibiooteilla siitä selvittiin ja matka kohti Flagstaffia näytti toteutuvan. Flagstaffin korkeanpaikan leiristä oli hyvät muistot keväältä 2012, jonka jälkeen juoksin este-ennätykseni ennen takareiden repeämää. Nyt tuo samainen repeämä parantui 1,5 vuoden oireilun jälkeen lokakuussa, joten jotain hyötyä tauosta oli.
Kuva Copyright Deb Gardner
Pari viikkoa on Coconinon piirikuntaa tallattu hienoissa vuoristomaisemissa Arizona traileja pitkin preeriakoirien ihmetellessä koloissaan. 2 vuoden takaisiin aikoihin en pääse treeneissä, mutta leiri on sujunut nousujohteisesti kesää ja syksyä paikkaillen. Pääpaino on VK-harjoittelussa ja pitkissä mäkivedoissa, MK-aluetta rassataan vetojen lopussa. Sää on vaihdellut 0…+15 ja taivaalta on tullut sekalaisesti lunta, vettä ja polttavaa auringonpaistetta.
Kaikki vastaantulevat juoksijat/kävelijät tervehtivät, How are You kuulee päivittäin, Starbucks, peanut butter, GMC Yukon XL ym isot autot; tietää olevansa Amerikassa. Kämppiksenä/harjoittelukaverina on Tuomisen Mira, jonka kanssa yhteiselo sujuu leppoisasti, vaikka nenä ja huuli turpeana ja leuka ruvella pari päivää juoksinkin. Peruslenkilläkin voi kaatua, mutta estejuoksijana aion edelleen ensi kesänä rataa kiertää.
Minni
PS. Sanni, kirjoittelehan Gordon kuulumisia !!!
